Unisex vessat ja liikennemerkit

– Äijät kuseskelee pitkin vessan kansia ja leidien pitäisi istua samoilla kansilla.
– Murkkuikäiset yrittävät sopeutua yhteisvessoihin. Osa pidättelee koko päivän.
– Kainoimmat aikuiset välttelevät eri keinoin yleisissä vessoissa käyntiä, mm kahvin kittaamista ulkona on syytä rajoittaa
– Liikennemerkit menee uusiksi, miljoonia euroja kuluu mm siihen, että miehen kuva suojatiemerkissä muutetaan aavistuksen neutraalimpaan suuntaan, kuitenkin edelleen selvästi se ON MIES!
– Sukupuolineutraaleja titteleitä kehitellään. Esim. ”Puhemies” on liian maskuliininen.
– Armeijassa nuoret punkkaavat kohta samoissa tuvissa. Ei ole pitkä matka samoihin sänkyihin.

Jne, jne…toinen toistaan hullumpia esimerkkejä alkaa löytyä. Kaikki nämä maksavat rahaa, aikaa ja voimia sekä vaativat äärimmäistä sopeutumiskykyä ihmisiltä: miehiltä ja naisilta, tytöiltä ja pojilta.

Minority rules! Vähemmistö hallitsee!

Enemmistö on hiljaa. Vaikenemisesta maksetaan kova hinta ja ajaudutaan sietokyvyn rajoille. Huumorilla selvitään jonkin aikaa, mutta sekin alkaa tässä kyydissä tippua.

Kaikki eivät selviä, eivätkä aiokaan selvitä Ja hyvä niin. Joidenkin on noustava rohkeasti ja rivakasti esiin sanomaan, miltä tämä sukupuolineutraali vauhtisokeus tuntuu ja mihin se johtaa.

Kaksi sukupuolta täydentävät toisiansa. Sukupuoli- moninaisuuksille voidaan löytää sopivia ratkaisuja. Niiden ei tarvitse muuttaa koko yhteiskuntaa. Niitä ei myöskään saa sortaa, saati vainota. Kyllä me keksimme keinoja selvitä kaikkien kanssa.

Jos vain tahdomme! Tahtotiloista vain alkaa olla puutetta.

Mitä teet, kun saarnaaja murjaisee vitsin?

Naurat tietysti!

No, se ei ole ollenkaan niin tietysti. Ensinnäkään, saarnaajat harvemmin laukovat vitsejä puheissaan. Ja toiseksi, saako kirkossa edes nauraa ääneen?

On kiusallista kuulla kesken puheen hyvä juttu, jolle haluaisi nauraa hekottaa ihan kunnolla, mutta kun ei ole varma, mitä muut siitä ajattelevat. Niinpä vieno hymy hammasta purren riittää.

Ajat ovat kyllä jo hiukan muuttuneet ja saarnoissa alkaa olla mukana sopivasti huumoriakin. Mutta silti, ääneen nauraminen kirkossa herättää vielä tunteita. Pyhyys ja hiljaisuus yhdistetään toisiinsa. Kirkossa kuiskaillaan. Ja monen mielestä saarnoihin ei ylipäätään kuulu vitsien kertominen. Se hämmentää senkin takia, kun ei tiedä, saako nauraa vai ei.

Jotkut asiat eivät taida koskaan muuttua. Vitsit, huumori, ääneen nauraminen (voiko muuten nauraa äänettömästi?) kirkossa on sellainen hyvin hitaasti muuttuva asia.

Tämän blogin taustalla on kuitenkin enemmän kuin vain nauraminen kirkossa: Huumori ja hengellisyys! Nauraminen ja hartaus! Ylipursuava ilo ja sisäinen ilo!

Kuinka paljon saa huumoria viljellä hengellisessä puheessa?

Jo tämä kysymys on oikeastaan vitsi. Huono vitsi! Mielestäni!

Hyvään puheeseen kuuluu ilo, vapaus ja huumori. Se rentouttaa ottamaan vastaan vakavampaakin viestiä. Ilo Herrassa on väkevyytemme. Sanoisin jopa, että huumori Herrassa voi olla myös väkevyys. Aika on itkeä ja surra ja tehdä totista parannusta. Aika on myös iloita, nauraa ja kokea armon riehakasta riemua.

Voisiko muuten tehdä parannusta totisuudesta? Jos ihmiset näkevät uskon vain totisena torvensoittamisena, niin kiinnostuvatko he Jeesuksesta? Tehtävämme on julistaa täyttä elämää ja Jumalan hyvyyttä. Synti on osa totuus. Anteeksiantamus ja elämä Jeesuksen kanssa on Se juttu, jota uskovina julistamme. Ilolla!

Potku pirulle persuksiin

Raflaavan otsikon taustalla on pohdintojani omasta mielenmaisemastani. Mitä sieltä löytyykään, kun sitä rehellisesti tarkastelen! Ohessa joitain rikkaruohoja, jotka tulee nyhtää pois juurineen:
– alistuva itsetunto
– nöyristelevä mieli
– itseään syyttelevä omatunto
– ei minulle- vähättely

Onko tuttua?

Mistä pirusta nuo nousee? Juuri sieltä: pirullisesta ajattelutavasta, jonka juuret ovat syvällä syntiinlankeemuksessa. Itse pirullinen syyttäjä on päässyt luikertelemaan omaantuntoon ja sieltä se lapioi koko syyllisyyden paskatunkion minun niskaani. Homma haisee!

Pyhä Henki tahtoo uudistaa koko ajatteluni. Hän kirkastaa Kristusta, ristin Vapahtajaa, syntiemme sovittajaa ja syyllisyyden poistajaa. Hän puhaltaa uusia, raikkaita ja vapauttavia tuulia, Kristuksen tuoksua. Tulos tuoksuu!

Kristuksen ansion tähden olen vapaa rikkaruohoista. Sielunmaisemaan alkaa kasvaa uusia kasveja, kukkia, hedelmäpuita, palmuja. Tuoretta ja tuoksuvaa öljyä tihkuu elämään. Viinipikarit läikkyvät yli.

Saan herätä uuteen todellisuuteen, jossa voin rohkeasti potkaista pirua persuksiin. Eli: siunausten esteenä oleva paha ja ennakkoluuloinen syyttäjä saa käskyn häipyä. Uskallan uskoa Jumalan Sanaan ja sen lupauksiin. Uskallan julistaa elämääni siunauksia. Uskallan omistaa voimia ja terveyttä, jotka Jeesus on luvannut. Jeesuksen haavojen hinnalla olen jo parannettu. Usko uskaltaa omistaa näinkin huikean lupauksen.

USKALLAN ELÄÄ!
USKALLA SINÄKIN!

Varokaa, uskovaisia tiellä!

Tuskin näet tällaista kylttiä. Poroista, hirvistä ja lapsista kyllä varoitetaan. Olemmeko menettäneet näkyvyytemme? Siis suolamme ja valomme?
Olemmeko sulautuneet maailmaan niin hyvin, että emme erotu joukosta?

Jotain tarttis tehdä!

Mitä?

Kameleontti- uskovaisuus, harmaus, sopeutuminen maailmaan, ihmisten miellyttäminen, arvottomuus, kasvottomuus…sanoisin vielä munattomuus, mutta en uskalla, sillä ihmiset loukkaantuvat niin herkästi.

HEUREKA! Siinähän se on sanottu: ihmiset loukkaantuvat niin herkästi.

Jeesus ravisteli kuulijoitaan. Hän ravisteli seuraajiaan. Hän ravistelee meitä Sanansa kautta. Ja myös profeettojensa kautta. Aikamme tarvitsee profeettoja, jotka näkevät, missä ollaan menossa ja jotka uskaltavat varoittaa ihmisiä harhapoluista.

Profeetat eivät useinkaan silittele kuulijoitaan myötäkarvaan. Sellainen silittely näet raukaisee ihmiset entistä syvempään uneen. Nyt on tilausta silitellä vastakarvaan. Se saattaa kirpaista, mutta se on meille parhaaksi. Vanhurskaat erottuvat massasta. Vanhurskaus korottaa kansan, kun taas synti vie syvemmälle häpeään.

Kirkot ja seurakunnat, palatkaa alkuperäiseen tehtäväänne, julistamaan parannusta ja armoa. Ei toista ilman toista. Pelkkä parannussaarna vie lain alle. Pelkkä armonjulistus vie villiin vapauteen.

Ajattele, jos pelkkä kirkon tai uskovaisen näkeminen saisi ihmiset synnintuntoon ja armonkaipuuseen!

Seurakunta kuin Kurjat kuppilat? EI!

Kristuksen seurakunta on parempi kuin viiden tähden ravintola:
– henkilökunta hymyilee
– ruoka on ensiluokkaista, tuoretta ja maistuvaa
– tarjoilijat palvelevat ystävällisesti
– paikka on kaupungin tunnetuin
– sinne tullaan uudelleen ja uudelleen
– paikkaa kehitetään, ei taannuta arkipäiväisyyteen

Tässä muutama tärppi. Muutokseen tarvitaan usein Gordon Ramsayn tapainen suorasuu, joka uskaltaa sanoa asiat, niin kuin ne on. Hyvän ravintolan vastuuhenkilöt ja työntekijät kuuntelevat neuvoja ja ovat valmiit muutoksiin.

Kuinka monta Kurjan kuppilan seurakuntaa vielä löytyy? Yhtään ei saa olla! Nyt on aika muutokseen eli parannukseen. Pyhä Henki sanoo meille suorat sanat ja pistää meidät hommiin eli muutoksiin.

Parannus on pelastus, muutos on armoa. Sen jälkeen ihmisille tarjotaan pelastavaa ruokaa huikean hienossa ja kunnioittavassa ilmapiirissä.

Jeesus ansaitsee sen, että kurjat kuppilat saadaan edustuskuntoon!

Valkoiset heteromiehet

Vastaus feministi Saara Särmälle, joka Aamulehdessä kysyy ”Onko valkoinen heteromies ihminen laisinkaan.”

Peli on alkamassa. Suojat päälle ja menoksi. Tätä skabaa ei hävitä. Valkoisuus ei ole ihonväri, vaan symboli valosta, Luojan kirkkaudesta. Mustaihoisetkin heteroveljemme loistavat samaa luovuuden kirkkautta.

Heteromiehet luovat elämää. Yksi pieni solu sisältää puolet ihmiskunnan tulevaisuudesta. Hetero Aadam on esikuvamme, solunkantajamme. Ilman tätä solua Luojan luoma ensimmäinen pari ei olisi pystynyt aloittamaan maailman valloitusta.

Heterous on alkuperäistä. Hamasta maailman luomisesta. Luojan aivoissa kehitelty huikea idea. Kaksi heteroa luotiin erilaisiksi, mutta yhteensopiviksi. Huikealla ja räjäyttävällä tavalla yhteensopiviksi. Heteromiehet, olemme oleellinen osa tätä elämän dynamiittia.

Kun äänekäs vähemmistö yrittää häivyttää meidät mustaan pimeyteen, me nousemme loistamaan Luojamme valoa, olemaan elämän soihtu. Emme pidä soihtua vakan alla piilossa, vaan nostamme sen korkealle kaikkien nähtäväksi.

Miksi tämä uhoaminen?

Ei tämä ole uhoamista, vaan yksinkertaisesti sen ääneen sanomista, että olemme olemassa ja jatkamassa muidenkin olemassaoloa. Niidenkin, jotka pilkkaavat heteromiehiä.

Ilman ”valkoista heteromiestä” sinua ei olisi olemassa. Ja ihonvärillä ei edelleenkään ole merkitystä, sillä kuka meistä lopultakaan on täysin valkoinen!

Se ei ole keneltäkään pois

Kun sanot nuo taikasanat, niin ovet aukenevat suureen vapauteen. Uskomaton mantra. Toimii paremmin kuin satujen sesam- sana. On näet kyseessä arkinen tosielämä, ei satu.

Monista asioista on tehty ja lisää tehtaillaan ilmoitusasia, mikä ei ole keneltäkään pois. Ovi vapauden paratiisiin on apposen auki. Tervetuloa mikä- mikä- maahan. Mikä vapaus! Mikä huolettomuus! Mikä uusi elämä! Mikä upea mahdollisuus kokea jotain uutta, kauan kaivattua!

Mikä- mikä maan portin yllä loistaa kuusivärinen sateenkaari. Sen kirkkaat värit loistavat houkuttelevasti vapauteen, mitä ihmiskunnalla ei ole ollut sitten vedenpaisumuksen. Sisään vaan ja onnea!

Pena oli pienestä pitäen halunnut olla tyttö, nainen. Esteenä oli vain ympäristön ennakkoluulot. Nyt ne oli poistettu. Penan muuttuminen tytöksi ei ollut keneltäkään pois. Ei todellakaan!

Ensimmäiseksi hän ilmoitti rekisteriin olevansa tyttö tai siis nainen, nimeltä Pia. Sitten vaatekauppaan, lääkäriin, tutkimuksiin, leikkauksiin, hormonihoitoihin…ja lopulta peilin eteen: Pia katsoi peilistä Pekan silmin.
Pekan silmin! Hetkinen! Jokin ei nyt toimi. Peilistä ei katsonut Pia, vaan Pekka!

No, eiköhän tämä peilikuva vielä muutu, ajatteli Piaksi muuttunut Pekka. Luomiväriä lisää, irtoripset ja piilolinssit. Niillä mennään.

Mentiinkin jonkin aikaa. Mutta tuli aamu ja Pia pesi kasvonsa ja katsoi peiliin, josta hyvää huomenta toivotti Pekka!

Pia- Pekka tuijotti peilikuvaansa, joka alkoi puhua:
– muistatko, kun kävit jätkien kanssa retkellä, hädän tullen kusaisit puun juurelle…muistatko ensi erektiosi ja tajusit, että eräänä päivänä voit olla isä…muistatko kun kavereitten kanssa veditte päänne kaljuksi kesäisin…muistatko kun voitit ensimmäisen pituuskilpailusi…muistatko kun poikien kanssa riparilla kuiskaillen puhuitte seksistä…

Pia- Pekka alkoi miettiä tulevaisuutta: näillä vehkeillä ei tehdä lapsia, eikä pidetä lastenlapsia polvilla, näillä rinnantapaisilla ei imetetä vauvoja, näitten maskisilmien läpi pitää katsella maailmaa koko loppuelämä. Millaista olisi olla isä, pelata jalkapalloa omien poikien kanssa, kokea intiimiä läheisyyttä naisen kanssa miehenä!?

Pia- Pekka meni lääkäriin: voisinko saada miehuuteni takaisin?
Lääkäri: sori vaan, ei onnistu!

Sateenkaari menetti kaikki kuusi väriään. Elämä menetti kiiltokuvansa. Paluu mieheksi muutaman vuoden seikkailun jälkeen oli mahdoton. Ilmoitusasian paluusta mieheksi toki pystyi tekemään ja rinnatkin pystyi leikkaamaan pois. Toimivaa penistä olikin sitten vaikeampi saada. Pia muuttui takaisin Pekaksi niiltä osin kuin se oli mahdollista.

Vaatteet tekivät miehen! Mutta muuten Pia- Pekka- ihminen haahuili mieheyden ja naiseuden välimaastossa. Eihän se ole keneltäkään MUULTA pois, onko Pekka myös Pia!

Rukoilkaa uskovien pappien puolesta

Heillä ei ole nyt helppoa. Pappeus on heille useimmille ainoa ammatti. Yliopiston maisterin paperit on edelleen kovaa valuuttaa, mutta millaiseen kirkkoon he astuvat?!

Uskovat papit haluavat olla Raamatulle uskollisia. He haluavat nähdä ihmisten tulevan uskoon ja elävän Raamatut rukoilevissa käsissään. Näitä pappeja on, kiitos Herralle!

Mutta entä se todellisuus, johon he törmäävät? Nimenomaan törmäävät! Millaista on nähdä piispa emerita Pride- kulkueen eturivissä? Millaista on lukea oman kirkon nimi kannattamassa hanketta, jossa marssijat esiintyvät puolialasti ja vanhoja siveellisyysrajoja ylitellen?

Joku uskaltaa sanoa mielipiteensä ääneen. Monet ajattelevat surullisina, jopa ahdistuneena, kuinka pitkälle ollaan menossa ja kuinka kauan pystyy toimimaan kirkossa, jossa selkeästi koetellaan omantunnon rajoja! On kysymys työpaikasta, elannosta, perheen toimeentulosta…ja vakaumuksesta, omastatunnosta Jumalan ja seurakunnan edessä!

On kyse elämästä!

Ja mitä sanoo Se varsinainen työnantaja, itse Jumala?!

Moni pappi elää nyt hyvin ristiriitaisessa tunnemyrskyssä. Riita on selvä ristin ja moraalin välillä. Ristin alaston ja verinen Jeesus! Kaduilla vapaan ja monimuotoisen seksin kannattajat. Ristiriita uskovan papin sydämessä, joka tietää, mikä on oikein, mutta myös aavistaa, mihin suuntaan kirkko on kaatumassa.

Mitä tekee uskova pappi, joka huomaa oman mielipiteensä ja työnantajansa mielipiteen seksuaalisuudesta liikkuvan täysin eri suuntiin? Kuinka pitkälle kumpikin osapuoli haluaa tai voi venyä?

Vaihtoehtoja on vähän ja suuntaus näyttää siltä, että ne vähenevät!

Ilmaan jää tukku kysymyksiä: hajoaako kirkko, tuleeko tilalle uusia pikkukirkkoja, tuleeko kirkkoon herätys, muuttuuko Suomen kansankirkollinen malli amerikkalaiseen vapaakirkolliseen systeemiin, vahvistuvatko herätysliikkeet omiksi kirkoikseen jne.

En lähde profetoimaan. Mutta jotain muuttuu, siitä olen varma. Rukoillaan, että Raamatulle uskovaiset papit ja seurakuntalaiset löytävät ryhmiä, joissa voi kasvaa uskossa ja Jeesuksen tuntemisessa.