Jeesuksen nimeen, aamen!

Näin rukous usein päätetään. Sillä vakuutetaan samalla, että eiköhän Jeesus hoida loput ja me voidaan siirtyä muihin hommiin. Ihan hyvä ja hurskaan kuuloinen ajatus.

Mitäs, jos ammun sen alas?

Mitäs jos ”rukous” alkaisikin sanoilla ”Jeesuksen nimessä”? Mitäs,jos se ei olisikaan vain rukous ja huokaus, vaan käsky? Eli, mitäs jos Jeesuksen nimessä huutaisimmekin käskyn viholliselle, eikä niinkään pyyntöä Jumalalle?

Rukous on keskustelua Jumalan kanssa. Me puhumme. Ja Jumala puhuu. Käymme monenlaista jutustelua Herramme kanssa. Välillä kielillä. Välillä ylistäen. Välillä kertoen päivän tapahtumia. Välillä pyytäen; ei kuitenkaan kerjäten, olemmehan perhettä.

Jeesuksen nimi on annettu meille myös käskysanaksi vihollista vastaan. Mark.16: 17-20 kertoo meille, miten me uskovina teemme voimallisia tekoja Jeesuksen nimessä. Silloin me edustamme Herraamme vihollisen edessä.

Apostolien teoissa kirjoitetaan Pietarista, joka käski Jeesuksen nimessä rampaa miestä, Apt.3:6:”…Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä, nouse ja käy.” Ja rampa parani. Luepa nyt hetimmiten tuo luku 3!

Jeesuksen nimi on ”kovaa valuuttaa” henkivaltojen maailmassa. Miksi emme käyttäisi tuon nimen auktoriteettia? ”Jeesuksen nimessä” ei ole hokema, ei amuletti, ei taikaesine, ei rukouksen päätössana. Se on valtakirjan allekirjoitus: uskova toimii Jeesuksen arvovallalla ja auktoriteetilla.

Ota rohkeasti ja rakkaudella tuo nimi käyttöösi. Se on universumin arvokkain ja vaikutusvaltaisin nimi!

Ja perskules(!) mä vaan sanon…

Jätkä, sä kiroilet!
Enpäs, mä vaan totean faktan!

Tää ei oo enää normaalia. Jätkät synnyttää muka lapsia ja mikä hulluinta, tää hullu maailma uskoon siihen. Isän ja äidin roolit on sekotettu päin manalaa. Lapsiparkoja imettävät ns isät, joilla onkin äidin tissit. Isä- poika- leirit saa unohtaa, koska ei oikeesti oo enää mies ja nais- rooleja. Kehen lapset samaistuvat, kun saunassa käynti on yhtä sukupuolineutraalia sekoilua!? Häh?

Miksi mä vaahtoan? Siksi, että tää hulluus pitää lopettaa ajoissa, ennen kuin me todella ollaan…ennen mies sanoi ”kusessa”, nyt se varmaan sanoo jotain pikkusievempää, kuten…no olkoon…mulla vaan nyt keittää yli.

No, no, Hessu, älä liioittele!

Liioittelen, minkä liioittelen, mutta en mä voi olla hiljaakaan. Sukupuolineutraalikot saa pitää meteliä. Kyllä minäkin saan!

Nyt suunnitellaan armeijassa kokeilua, jossa miehet ja naiset nukkuu samassa kämpässä. Siis??? Onko ihan pakko? Onko pakko tahallaan hakea ongelmia? Miettikää, minkä ikäisiä noi alokkaat on! Miettikää, mitä niitten yläpäässä ja alapäässä liikkuu!

Entä tää liikennemerkkiuudistus, joka maksaa maltaita. Ja mikä niissä on muutettu? Miesten polkupyörä on edelleen miesten tankopyörä. Suojatiellä kulkijat on edelleen isä ja poika.

Sanon nyt jätkien termein: meitä kusetetaan!

Ja tuo otsikon ”perkules” viittaa siihen, että kaiken takana saattaa olla se sama tyyppi, joka sai ihmisen aikoinaan lankeamaan.

Ole nyt varuillas ihminen! Mä en miehuuttani hevillä luovuta pois. Se on minulle Jumalan lahja, niin kuin on naiseus naiselle. Eläköön se suuri- pieni ero!

Nainen, joka ilmoitti olevansa mies

Kätevää. Pelkkä ilmoitus riitti. Ei kipeitä rintojen poistoleikkauksia. Ei hankalia lisäkkeitä jalkojen väliin. Ilmoitus ”olen mies” ja asia selvä yhteiskunnassa. Vain nimen muuttaminen tuotti hiukan mietintää, mutta löytyihän sellainenkin, jopa sopiva, eli ”Sulo”.

Sitten vain lapsentekoon. Kaipa aina löytyy joku mies, joka suostuu lempimään toista ”miestä”, jolla on naisen kroppa. Eikä sille miehelle tarvi edes kertoa, että onkin rekisteröitynyt mieheksi. Ei yksityiskohdat ole naimisessa niin tärkeitä.

No, lapsi tehtiin. Ja yhdeksän kuukauden kuluttua lehdet kirjoittivat suurin otsikoin: mies synnyttänyt terveen lapsen!

Silloin astui se oikea mies julkisuuteen: että mitäh?! Sekö olikin muka mies, eikä nainen, jonka kanssa rakasteltiin…kyllä se näytti ja tuntui naiselta. Ja mies oli mennä sekaisin. Hänkin otti mediaan yhteyttä ja kertoi totuuden ja vaati oikaisua. Mutta medialla ei ollut halua pyörtää kirjoituksiaan. Sen sijaan media ja lapsen miesäiti haastoivat kyseisen miehen oikeuteen.

Oikeudessa mies, siis se biologisesti oikea mies hävisi ja joutui maksamaan kovat kulut, jotka ajoivat hänet konkurssin partaalle.

Lapsi sai nimen Vieno ja kasvoi lapsena, lapsen ”isä” oli näet päättänyt, että lapsi voi itse päättää sukupuolensa täytettyään 18. Siihen asti hän olisi vain lapsi nimeltä Vieno…

…paitsi, että Vieno alkoi itse ihmetellä, että jokin tässä kuviossa mättää. Hän ei käynyt koskaan ”iskän” kanssa saunassa. Hän ei koskaan lorotellut ”iskän” kanssa metsässä telttaretkillä. Hän ei nähnyt luonnostaan miehen mallia. Hän ei myöskään koskaan nähnyt äidin, naisen mallia. Perhe eli ns neutraalia elämää. Paitsi, että Vieno ei ollut neutraali. Hän koki voimakkaasti miehuutta ja etsi sitä mallia.

Löysikö hän sen? Sitä ei kertomus paljasta, mutta paljastaa sen, että tie oli viidakossa kulkemista. Liian pitkä ja liian vaikea. Kenenkään ei pitäisi joutua kulkemaan sellaisessa viidakossa.

Veivät lapselta äidin

Toivat tilalle synnyttäjän. Ei se edes osannut lausua noin pitkää sanaa. Lapsen pieni suu äänteli täjä- sanaa, eikä kukaan pitkään aikaan tajunnut, mitä se lapsi nyt jokeltelee. Täjä? Eihän se ole mikään sana.

Voi pikkuista! Sen eka sana oli ”täjä”, eikä kukaan ymmärtänyt.

Neuvolan täti oli fiksu ja arvasi, että pikkuinen yrittää sanoa ”synnyttäjä”- sanaa, mutta eihän se niin pitkää sanaa hallinnut. Vain tuo loppuosa ”täjä” jäi sen korviin ja sydämeen soimaan.

Vähitellen neuvola oli täynnä täjä- lapsia. Siitä tulikin yleiskieleen sopiva lasten sana. Kukaan ei uskaltanut palata vanhaan ja tuttuun äiti- sanaan. ”Isä” oli unohdettu kauan sitten.

Yhteiskunta oli tiukkana. Puheterapeutit saivat jatkokursseilla opastusta, miten sana ”synnyttäjä” opitaan lausumaan. Ja pian kaikki puhumaan opettelevat tenavat viettivät aikaa puheterapiassa. Mutta siitä huolimatta ”täjä” jäi elämään.

Kunnes muuan jästipää ukko marssi neuvolaan, löi nyrkkiä pöytään ja sanoi: ”Perskules, meidän muori synnyttää meidän ensimmäisen naperon ensi viikolla. Minoon sen rouvan kanssa yhressä pannu alulle ja yhressä mennään sairaalaan päästämään se tähän maailmaan ja sen äiti ei oo pelkkä synnyttäjä enkä minä oo pelkkä panija, me ollaan äiti ja isä!
Ja vaikka mä sanoin perskules, niin sen verran uskon Jumalaan, että meitit on luotu miehiksi ja naisiksi, isiksi ja äideiksi…ja minun rinnasta ei heru maitotilkkaakaan, se tulee äitin tisseistä…ja sen tenavan synnyttäjä on meillä äiti…kyllä minä vaipat vaihdan…” Ja tuli sieltä muutakin painokelvotonta tekstiä, kunnes äijä otti lippalakkinsa ja häipyi ulos.

Neuvolan väki kuunteli hiljaa. Kätilö viimein tokaisi: tämä ensisynnyttäjä ja sen ukko tulevat pelastamaan ÄITIENPÄIVÄN! Nyt hommiin, siellä on vastaanoton puolella monta ÄITIÄ odottamassa meitä.

Onko Jumala todella luvannut?

Onko Jumala todella sanonut, kuiski aikoinaan saatana paratiisissa. Edelleen se kuiskii samoja teemoja eri sanoin. Se kylvää epäuskoa, epäluuloa, epäilystä, epätoivoa, epävarmuutta…you name it!

Mitä tulee ihmeisiin ja varsinkin parantumisiin, niin silloin on piru irti ja aina pekkana paikalla sanomassa: ei Jumala kaikkia paranna, ei ainakaan sinua, ei nyt eikä koskaan…ihmeitten aika on ohi…ja onko Jumala todella luvannut…naapurin Almakaan ei parantunut…kuka sinä luulet olevasi…jne.

Loputtomasti syitä ja tekosyitä, miksi Jumala ei paranna ja miksi ihmeitten aika on ohi.

Palataanpa Raamattuun! Ja Jeesukseen, joka on Isän Jumalan tahdon ruumiillistuma.

Paransiko Jeesus? Useinkinko? Entä opetuslapset? Ovatko Sanan lupaukset historiaa vai nykypäivää? Seisooko Jumala yhä sanojensa takana? Onko Jumala todella sanonut ja luvannut? Ketä oikein uskot, Jumalaa vai ihmisiä ja kokemuksia?

Älä hyvä ihminen luota pätkääkään pirun pötypuheisiin tai ihmisten/ omiin kokemuksiin!

Jumalan oma sana on luotettavampi kuin koko ihmiskunnan mielipiteet.

Jumala on todella luvannut omilleen huikeita asioita, kuten terveyden. Usko omistaa, mitä Sana lupaa.

Johannes toivottaa meillekin kirjeessään, 3.Joh:2:”Rakkaani, minä toivotan sinulle, että kaikessa menestyt ja pysyt terveenä, niinkuin sielusikin menestyy.”

Vihapuhe- kielto vaientaa kansan

Ymmärrän toki, että parjaaminen ja muiden solvaaminen on väärin ja sellainen puhe tuleekin kieltää. Mutta sana vihapuhe on tulkinnanvarainen. Kuka lopulta määrittelee, mitä vihapuhe on?

Valtaa käyttävät voivat hyvin helposti määritellä vihapuheen sisällön!

Itselläni herää kysymyksiä:
– saako saarnata ja varoittaa synnistä
– mikä ylipäätään on enää syntiä
– onko 10 käskyä joiltain osin vihapuhetta
– entä Vuorisaarna
– joutuuko Raamattu syyniin
– voiko julistaa parannuksentekoa
– alkaako julkinen puhujien ja mielipidekirjoittajien seuranta
– leikataanko Raamatusta pois puheet synnistä ja tuomiosta
– mikä taho ylipäätään saa määritellä, mikä on vihapuhetta
– johtaako tämä mielipiteiden rajoittamiseen
– johtaako tämä lopulta hiljaisuuteen, jossa kukaan ei uskalla sanoa mitään

Tässä joitain kysymyksiä, jotka nekin voidaan kohta määritellä vihapuheeksi tai vihapuheen lietsonnaksi.Parannussaarnoja ei enää kuulla saarnatuoleista eikä niitä lueta hengellisistä lehdistä.

On varottava jopa sitä, ettei tee vääriä kysymyksiä. Mutta kysyn nyt, kun vielä voin, ennen kuin ELÄMÄSTÄ TULEE PITKÄ HILJAISUUDEN AIKAKAUSI ja ”metsässä ei liikahda lehtikään…on kuin luonto kuollut jo ois.”