– Milloin viimeksi kuulit nämä sanat?
– Saako julkisesti kehottaa ihmisiä parannukseen?
– Saako sanoa piispoille, papeille ja muille kirkkoruhtinaille, että on aika tehdä parannusta maailmalle kumartamisesta?
– Onko lupa varoittaa ihmisiä synnistä ja synnin seurauksista?
– Saako puhua helvetistä…entä tuomiosta?

Johannes Kastaja ei tällaisia kysellyt, vaan julisti synnin synniksi. Ja lopulta menetti päänsä. Mutta ikuinen sielu livahti Taivaaseen!

Juhannus on juuri se onneton päivä, jolloin synti rehottaa: juoppous, huoraaminen, siveettömyys, väkivalta…itkuja perheissä, kyyneliä lasten silmissä, kun isäntä riehuu juovuksissa ja emäntä myös.

Puhunko muinaisia? Tuskin! Kyllä tänäänkin ryvetään synnissä. Papitkin, Sanan julistajat osaavat ryypätä. On Keskikesän juhla, jolloin pitää kuseskella veneen laidalta juhlan kunniaksi. Joku hukkuu, joku ajaa ravikkoon kännipäissään, juhlatunnelmissa.

On toki muitakin syntejä. Sellaisia, jotka näyttävät siivoilta. Pikkutoppurassa hiukan flirttaillaan naapurin emännän kanssa. Hipaisu hipaisulta, huomaamatta ollaankin uitu puseroon ja helmojen alle. Onhan Juhannus, rakkauden aika!

Johannes Kastajia tarvitaan! Siis niitä, jotka julistavat parannusta. Niitä, jotka uskaltavat sanoa rippikirkoissa muutakin, kuin että kasteen armolla mennään hiprakassakin perille Taivaaseen.

Jeesus on ainoa tie! Parannus eli kääntyminen Hänen puoleensa aloittaa tämän uskon tien kulkemisen.

Johannes Kastaja huusi parannusta, mutta myös osoitti Jeesusta: katso Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!

Parannus ja usko yhdessä ovat Juhannuksen ydinsanomaa.