Viiden tähden hotellissa piereskely kielletty

Siellä pitää käyttäytyä sisäsiististi. Syödä arvokkaasti. Pukeutua tyylikkäästi. Noudattaa tiettyä tapakulttuuria. Sulautua hienoon
seuraan ja ympäristöön. Piereskely ja röyhtäily ovat ehdottomasti kielletty!

Kuka mies sellaista jaksaa? No, yksi viikonloppu pakon edessä menee, jos ei ole muita vaihtoehtoja.

Minulla on kokemuksia, työmatkoiltani. Ei nyt viiden tähden hotelleista, mutta tasokkaista. Vietät yösi silmät kiinni kokousten välissä. Syöt yksin pursuavanrunsaan aamubuffetin. Suurin osa herkuista jää koskemattomiksi. Mitä tuhlausta!

Mietipä vaihtoehtoa: siisti punkka ja kaverit ympärillä. Saat olla oma itsesi muiden omienitsensä kanssa. Jos vielä onnistaa, niin ollaan rannalla nuotion ääressä ja nukutaan makuupusseissa. Viisi tähteä on muuttunut miljooniksi tähdiksi. Juttu luistaa, maailmaa parannellaan, nauretaan puujalkavitseille. Siis OLLAAN YHDESSÄ! Tämä on ylellisyyttä!

Paitsi, että ollaan yhdessä, ollaan myös vapaita. Nature calling, luonto kutsuu monella tavalla. Joku käy kusella, joku piereskelee, jutut käsittelevät kaikkea mahdollista ja mahdotonta maan ja Taivaan välillä. Kirjoitin Taivaan isolla alkukirjaimella, sillä tuollaisessa vapaudessa myös Jeesus on lähellä. Jotain samaa varmaan kokivat opetuslapset Jeesuksen kanssa vaeltaessaan Jerusalemin ja Galilean väliä.

Katsoin vapaudekseni kirjoittaa karskiin äijätyyliin ihan tietoisesti. Hienohelmat ja hienolahkeet saa ihan vapaasti närkästyä. Mutta toivon, että tämän lukija pääsee edes minuutiksi lähelle aitoa elämää, johon mahtuu ihminen ja Jeesus.

Nuotiolla paistettu kala hyvässä kaveriseurassa on paljon parempi kuin viiden tähden ylellinen ruoka yksin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.