Jäin kiinni salakuljetuksesta

Neuvostoliiton tullissa. Joskus 60-70- lukujen vaihteessa. En joutunut vankilaan. Mutta en sen jälkeen ollut enää tervetullut Neuvostoliittoon. Perestroikan jälkeen tilaane muuttui: tuli Venäjä! Ja siellä onkin sitten kuljettu työmatkoilla usein. Näin se historia elää.

Mutta takaisin salakuljetukseen. Tuolloin varsin monet veivät itäblokin maihin hengellistä kirjallisuutta monin eri tavoin. Nopein tapa oli sulloa pikkukirjasia vaatteiden alle ja lähteä turistimatkalle vaikkapa Leningradiin, siis Pietariin. Pari kertaa onnistuinkin. Kolmannella jäin kiinni. Tullissa.

Kuulustelut, valokuvaukset, pelko, siinäpä päällimmäiet kokemukset. Selvisin näillä. Ulos maasta, porttikielto Neuvostoliittoon, pikavisiitti suojelupoliisissa..ja elämä jatkui uusin seikkailuin. Jossain vaiheessa olin jopa Lähetysseuran Venäjän työstä vastuussa oleva henkilö. Historia on merkillisyyksiä täynnä. Varsinkin, kun ollaan Jumalan hommissa. Jumalan johdatus on ihmeellistä, täynnä ihmeitä.

Salakuljetus! Herkkää ja vaarallistakin hommaa. Joskus tarvitaan asenteiden ja arvojen salakuljetusta. Yksi sellainen liippaa myös blogiviestintää. Otsikkoni ei viitannut mihinkään hengelliseen. Törmäsit hengellisiin asioihin vasta juttuni toisessa kappaleessa. Jumala tuli vastaan vasta kolmannessa.

Jos haluaa saada ihmiset lukemaan, mieti otsikko tarkoin, mieti aloituslauseesi. Näin saatat onnistua koukuttamaan ihmiset nielaisemaan koko viestisi. Vaikka he eivät olisikaan samaa mieltä kanssasi, jotain on salakuljetettu heidän mieliinsä. Mene ja tiedä, onko näin, mutta kyllä meihin vaikutetaan esim.lööpeillä. Hyvät lööpit myyvät!

Jos lööpit myyvät, miksi emme käyttäisi niitä hengellisessä viestinnässä! Lööppien lisäksi  koko viestintä on yhä tärkeämpää. Piiloviestintä kuuluu tähän. Uskovina me joka tapauksessa viestitämme kaiken aikaa asenteitamme ja arvojamme.

Pyhä Henki vaikuttakoon meissä Jumalan tahdon mukaista viestimistä, niin että Jumalan Sana tulee kauttamme lihaksi eli todellisuudeksi ja alkaa vaikuttaa Jumalan hyvää tässä maailmassa.

2 kommenttia artikkelissa “Jäin kiinni salakuljetuksesta

  1. 60-luvulla lähetimme tuhansia joh.ev kirjasia the pocket testament liikkeen kautta venäjälle, vaarallista, mutta mielenkiintoista aikaa, kaupunkiin jonne ne lähetimme nuo kirjat, syntyi myöhemmin suuri herätys

Vastaa käyttäjälle H H Hilvo Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.