Metsä ei lähde miehestä

Mies palaa metsään. Mies kaipaa metsää. Metsämies, vaikka asuu kaupungissa. Kerrostalon mukavuudesta on mukava palata metsän luonnolliseen yksinkertaisuuteen edes vähäksi aikaa.

Mikä ihmeen juttu tää on? Entä naiset? Emmä tiedä, kun en ole nainen. Käyhän ne marjassa siellä metsässä. Mutta metsämies on vähän eri juttu. Tää voi olla ihan syväkin psyykkinen totuus. Tai sitten ei. Mutta pohdinpa lisää:

Armeijan metsäkeikat eivät välttämättä olleet aina mukavia ja teki hyvää päästä sotkun munkkikahveille. Mutta siellä metsässä me jätkät opimme yhteiselämää samoissa teltoissa ja samoilla riu’uilla. Hienostelulla ei ollut sinne asiaa. Moni palaa muistoissaan juuri noille keikoille.

Siinä metsäläisyydessä viehättää elämän aitous ja yksinkertaisuus. Kyllä me äijät sivistyssanoja osaamme, mutta emme me käy pissillä tai kakilla, vaan kusella ja paskalla. Ja kun harmittaa, silloin vituttaa. Siinä meidän sivistyssanastoamme!

Minulla on kokemuksia työkeikoilta, jolloin majoitus usein on hienossa hotellissa. Yksin! Se on tylsää. Loistohotellin hienoudessa ja kylmyydessä käväiset nukkumassa silmät kiinni. Mitä järkeä! Mieluummin viettäisin yöni metsäkämpän lattialla kavereitten seurassa. Saa jutella suunsa ja sydämensä puhtaaksi, piereskely ei haittaa ja voi torkahtaa syvään uneen. Aamulla jätkät urputtaa toisten kuorsaamisesta. Se kuuluu rituaaleihin! Se on elämää!

Entä uskovaiset jätkät? Miten niin, entä? Nekin on miehiä, niilläkin on miehen mitat ja metsät. Ellei sitten ole uskonnollisen teeskentelyn ja hienostelun uhri. Mutta senkin voi metsässä karistaa mielestään pois. Jumala on metsän Luoja. Hän on metsässäkin kuin kotonaan. Jos mies on uskossa, niin Hän on miehen aidossa metsäläisyydessä kuin kotonaan.

Jeesus ja opetuslapset olivat miehiä. Missähän ne matkoillaan majailivat? Ei ainakaan hotelleissa. Mistä ja miten puhuivat? Miten jätkät käyttäytyivät? Muista, ne oli raavaita kalastajia, ei seminaarin käyneitä teologian tohtoreita. Kävivät varmaan tarpeillaan puskan takana pienet lapiot mukanaan Mooseksen kirjojen ohjeitten mukaan. Ei näistä tarvi Raamatussa kirjoittaa, nehän ovat osa arkielämää, hyvinkin oleellinen osa.

Juutalaiset rabbit kiittävät Jumalaa siitä, että ovat miehiä. Niin minäkin!
Mutta arvon naiset, jos satuitte lukemaan tämän blogin, niin kiittäkää Herraa, että olette naisia. Me miehet olemme teistä iloisia ja kiitollisia!

Back to the nature, takaisin luontoon! Ja luonnolliseen elämään Herran kanssa!

Mitä jos…

Mitä jos tuhlaajapojan isoveli olisi yhdessä isän kanssa järjestänyt kotiinpaluujuhlat pikkuveljelleen!

Mitä jos halvaantunutta kaveriaan kantaneet olisivat antaneet periksi väentungoksen edessä ja palanneet pettyneinä takaisin kotiin!

Mitä jos me lähtisimme iloitsemaan yhdessä naapuriseurakunnan kasvusta ja menestyksestä!

Mitä jos meidän uskomme olisi itsepäinen eikä antaisi periksi tarttuessaan kiinni Jumalan Sanan lupauksiin.

Sijoita itsesi evankeliumeiden kertomuksiin ja mieti, mitä jos…!

Tai kun luet päivän ikäviä lööppejä, niin alat ajatella, mitä jos minä alkaisinkin muuttaa lööppejä paremmiksi. Positiivista ajatteluako? Ei!
Ei sitä, vaan rukousta, uskoa, todistusta, vaikuttamista, työtä, vaivannäköä.

Palataanpa alun kahteen tapaukseen. Tuhlaajapojan isoveli teki oman ratkaisunsa ja pilasi omankin juhlamielensä. Katkeruudella on aina hintansa!

Sairasta ystäväänsä kantaneet olisivat voineet antaa periksi seinän edessä, mutta itsepäisessä uskossaan ja halussaan he valitsivat toisin: ylös katolle, katto rikki ja kaveri alas Jeesuksen hoidettavaksi. Tämä on ystävyyttä, itsepäistä rakkautta. Tämä on valinta!

Mitä jos lopetamme voivottelun ja päivittelyn ja teemme valinnan uskoa Jumalan mahdollisuuksiin. Mitä jos valitsemme Jeesuksen! Alamme tehdä Jeesuksen tekoja. Niin juuri, samoja tekoja kuin Hän (suurempiakin, ks.Joh.14:12)

Älä siinä enää mitäjossittele! Rukouksen ja uskon tie houkuttelee edessämme. Menoksi! Pyhä Henki on luvannut olla kanssamme oppaana!

Yksinäisyyden helvetti

Saatana tarjoilee meille omaa mielipidettään Jumalasta. Se maalaa eteemme Jumalan, joka on steriili mysteerio, salaperäinen, outo ja etäinen. Saatana vihaa läheisyyttä, avoimuutta ja ylipäätään suhdetta, jossa on rakkautta. Ja me olemme ostaneet tuon kuvan. Hintana on sielumme kolkonkylmä yksinäisyys.

Jumalan yhteydestä erotettu Saatana haluaa vetää meidät kanssaan samaan paskaan, irti Jumalasta, rakkauden yhteydestä ja samalla irti toisistamme, yksinäisyyden helvettiin, jossa jokainen itkee yksin omaa tuskaansa.

Tuttua? Kyllä, liian monelle, liian usein ja liian tuskallisesti. Ihminen voi kuolla yksinäisyyteen, yksin.

Aadamille luotiin kaveri. Yhteyden huipennuksesta syntyi lisää ihmisiä, lisää yhteyttä. Ja tavoitteena olikin täyttää maailma ihmisillä ja yhteydellä. Aadam ja Eeva eivät kehittäneet yksinäisyyden kondomia.

Yhteyttä on toki monella tasolla, intiimistä viralliseen, mutta ihminen tarvitsee yhteyttä. Yksinäisyys tuhoaa ihmisyyden. Toki on tarvetta olla välillä täysin yksinkin, mutta se ei voi, eikä saa olla normaali olotila. Maailma ei ole eristysselli.

Me tarvitsemme syliä, halausta, juttuseuraa, erilaisia ja eritasoisia kontaktipintoja. Hyvä seurakunta tarjoaa hoitavaa yhteyttä, jossa toimii yhteys ylöspäin Jumalaan ja sivullepäin ihmisiin. Uskovien yhteys on parhaimmillaan juuri tätä. Herkimmillään se on halaavaa, jopa suutelevaa läheisyyttä. Silloin sielujen luottamustaso on korkea.

Toivoisin jokaisen kokevan tätä elossapitävää yhteyttä, jossa koko ihminen lepää ja hengittää vapauden happea. Jokaisella on myös oma vastuu yhteyden hoitamisessa niin Jumalan kuin ihmisten suhteen. Jeesus antaa meille hyvän esikuvan. Hän onkin tiemme yhteyteen, pois steriilistä kylmyydestä sisälle Jumalan perheväen lämpöön.

Terveys missä viivyt, rukoiltu on.

On rukoiltu vuosia. Monet ovat rukoilleet. On paastottu. Rukouspyyntöjä lähetetty ympäri maailmaa. Kuuluisien ja vähemmän kuuluisien julistajien rukousjonoissa on seisottu. Kaaduttukin. Terveyttä vain ei kuulu, ei näy. Tuttua, eikö!

Missä vika? Jumalahan on luvannut kuulla jokaisen huokauksenkin. Näin on meille vakuutettu. Monta hyvää on luvattu, vähän on saatu. Tällaisia ajatuksia pyörii monen päässä. Ääneen ei uskalla niitä sanoa, ettei vain Jumala suuttuisi ja ottaisi loppujakin siunauksen rippeitä pois.

Onko tuttua? On varmaan. Itsekin tätä kuviota olen pähkäillyt. Esteitä on mietitty yksin ja yhdessä.

Mm Andrew Wommackin yksi keskeinen opetus on, että Jumala on jo parantanut meidät. Tuo ihme tapahtui Golgatalla 2000 vuotta sitten. Jeesus kantoi ruumiissaan syntimme ja sen seuraukset, sairaudet. Jesaja tämän jo ennusti satoja vuosia ennen ristiä: Hänen haavojensa hinnalla/ kautta me olemme paratut/ parannetut. Tässä on hinta, jonka Jeesus maksoi puolestamme. Terveys on lahjaa, Jumalan lasten leipää. Ota ja syö, kehottaa A.Wommack!

Jeesus ei rukoillut sairaitten puolesta. Hän paransi monin eri tavoin. Hän käski opetuslapsiaan parantamaan sairaat, ei rukoilemaan heidän puolestaan. Miksi me olemme opetelleet ja opettaneet juuri toisin eli rukoilemaan, kun meillä on valtuudet julistaa Jumalan lupauksia ja tehdä Herramme tekoja Hänen nimessään.

Meidän tulee opetella uusi asenne ja uusi käytäntö. Me julistamme Jumalan Sanan lupauksia ja opetamme uskovia itse ottamaan Sanan lupaukset vastaan. Usko saa omistaa kaiken, mitä Jumala armon sanassaan lupaa. Tässä tarvitaan suuri mielenmuutos. Vanhoista perinteistä luopuminen onkin vaikeaa. Siihen rukoile Pyhän Hengen apua! Kuuntele ja lue Sanaa. Pyhän Hengen kirkastama Sana muuttaa meidät ja meidän kauttamme maailmaa.

Poliisiopisto ja uskovien katu- uskottavuus

Tänään se taas tulee. Se Poliisiopisto. Telkasta. Ties kuinka monennen kerran. Ja minä aion katsoa sen. Ties kuinka monennen kerran. Ja nauttia!

ET KAI!
Ei sovi uskovaiselle.
Rumaa kieltä.
Tappelua.
Kaksimielisyyksiä.
Jumalasta ei sanaakaan.

– Ja sinäkin, muka rovasti, vahtaat sitä uudelleen ja uudelleen. En olisi uskonut. Ja jos katsotkin, onko juuri pakko kuuluttaa se muille. Uskottavuus menee! Tajuatko, USKOTTAVUUS!

Uskovan uskottavuus? Puhutko uskottavuudesta uskovien silmissä? Vai katu- uskottavuudesta? Vai peräti uskottavuudesta Jumalan edessä?

Minäpä kerron, mikä koukuttaa katsomaan Poliisiopisto- elokuvia uudelleen ja uudelleen. Kyllähän minä tajuan, ettei se kieli ole pyhäkoululasten kieltä, eikä munkkilatinaa. Kaksimielisyydet ja tappelut ovat osa noiden elokuvien sisältöä ja genreä.

Mutta se juttu, joka minua niissä innostaa, sen voi tiivistää sanoihin ”kaveria ei jätetä”. Tuossa elokuvassa näytetään loistavasti, miten ystävyys, kaveruus toimii. Samalla tuodaan selvästi esiin, että niljakas kierous ja kateus häviää. Se niljakkuus tehdään suorastaan naurunalaiseksi.

Poliisopiston tyypit eivät todellakaan ole hurskaita kirkkokuorolaisia. Mieluummin härskejä katuihmisiä. He ovat katu- uskottavia! He pitävät oikeudenmukaisuutta yllä. He pitävät toistensa puolia, varmistavat toistensa selustan.

Tää on se juttu. Tää innostaa. Tää on esikuvallista. Tässä on meillä uskovilla tsemppaamisen paikka. Katu- uskottava evankeliumi ja uskovien yhteys! Uskovat tunnistetaan siitä, että he rakastavat toisiaan, pitävät toistensa puolia, tukevat ja rohkaisevat toisiaan. Keskinäinen rakkautemme vetää ihmisiä seurakuntaan ja Jumalan yhteyteen.

Katso Poliisiopiston kavereiden keskinäistä yhteyttä. Siinä on jotain opittavaa meillä. Kaveria ei jätetä!

Voiko uskovatkin keskustella seksistä?

Ei! Ei tietenkään! Sehän on likaista ja häpeällistä puuhastelua. Sitä vain harrastetaan vaivihkaa, ehkä jopa pakosta. Kerropa tuo sama Jumalalle, joka ensitöikseen käski juuri luomaansa pariskuntaa lisääntymään ja täyttämään maan. Että siis likaista ja häpeällistä puuhastelua!?

No myönnän, että sen ympärille on kietoutunut paljon rumaa ja likaista: porno, naiskauppa, pedofilia, alistaminen, irtosuhteet, aviorikokset…luettelo on pitkä ja musta. Tuota tekee saatana, joka munattomana henkiolentona kateilee lisääntyvää ihmiskuntaa. Sillä on yksi tavoite: tuhota ihmiset, Jumalan luomakunnan kruunut. Tuhota intiimi rakkauden yhteys. Vääristyneen seksuaalisuuden muodossa se luikertelee tuhoavana voimana ihmisten elämään.

Mutta itse seksi! Mies ja nainen yhtä ruumista, rakkauden intimiteetissä. Hedelmänä syventyvä yhteys ja usein myös uusi, upea elämä. Tätähän se on kauneimmillaan, väkevää ja herkkää yhtäaikaa.

Seksittömyys on luonnotonta! Monet kuitenkin elävät ilman seksiä. Joillekin se on oma valinta. Joillekin seuraus ilman omaa valintaa. Syitä on monia. Mutta seksuaalisuus ei katoa kuvioista, ei mielistä, eikä jalkovälistä. Mitä enemmän siitä vaikenee, sitä enemmän se muhii ja myllertää ajatuksissa.

Mistä puute, siitä puhe, vai mitenpäin se nyt menee. Joka tapauksessa liikumme hyvin herkällä ja tulikuumalla alueella. Vaikeneminen on arsenikkia ihmiselle. Ja tämä koskee uskoviakin. Nimenomaan uskovia, joiden normisto kieltää tai rajoittaa seksistä puhumisen: Likaista! Rumia sanoja! Hävytöntä! Rivoa! Irstasta! Ja paskat, sanon minä.

Me voimme tehdä siitä puhumisen irstailuksi. Tai emme ehkä puhu, mutta ajattelemme ja ajatusmaailmamme, se se vasta voikin olla rivo. Senkin Jumala näkee!

Olen kirjoittanut tästä aihepiiristä ennenkin, koska siitä on puhuttava. Ja minulla ei ole mitään menetettävää. Maine? Jos se on tästä kiinni, menköön, kunhan elimet jää.

Mutta missä puhua? Se on ongelma. Näin blogissa voi kirjoittaa yleisellä tasolla, vaikka siinäkin on riskinsä. Some on väärinymmärrysten temmellyskenttä. Parasta olisi, että jokaisella olisi joku, ehkä yksi luottokaveri tai pikkuporukka, jonka kanssa voi keskustella hyvinkin intiimeistä asioista, oikeilla nimillä, punastumatta, häpeilemättä, ronskisti ja kuitenkin hyvin tietoisena siitä, että Herramme on siinä mukana. Hän ymmärtää paremmin kuin luuletkaan, Hänhän loi meidät, myös sukukalleutemme.

Saako noiden juttujen jälkeen ja kanssa rukoilla? No voi herttainen sentään!

Steriilissä seurakunnassa ei pestä toisten jalkoja

– Hyi, ne haisee!
– Missä käsineet?
– Onko desinfioimisaineita…ja ja ja…tuoksusaippuaa?
– Tuonko jalkoja minun pitäisi pestä?
– Pitää laittaa ilmoitukseen SELVÄSTI, että pese jalkasi ennen kuin tulet kirkon jalkojenpesutilaisuuteen
– Tämähän on vain perinnejuttu, onneksi vain kerran vuodessa!
– Pitäisi leikata varpaankyntensä, ennen kuin tulee pyhänä kirkkoon.
– Riittäähän, jos valuttaa kannusta hiukan vettä jaloille, tämähän on liturgiaa.
– Onhan hygieniapassit kunnossa?
– Jossain menee intimiteetin raja.

– MINÄHÄN EN MENE NOIN VILLIIN SEURAKUNTAAN!
– Eikä muuten mennyt Jeesuskaan.

Tämä saattaa olla pilajuttu, mutta pelkään, että ei ole. Ja edellä on vain muutamia hajatelmia.

Hyvää Ystävänpäivää jälkikäteen! (Ystävänpäivä pitäisi olla joka päivä.)

Resepti parantumiseen uskovalle

Parantumisen perustana on Jumalan oma sana. Tuo sana tuli lihaksi ja asui ihmisten keskellä ja PARANSI sekä KÄSKI OPETUSLAPSIAAN PARANTAMAAN! Sana oli ja on JEESUS. Sana ei ole muuttunut! Ohessa luettelo avuksesi, ikäänkuin resepti:

– MUISTA, JUMALAN TAHTO ON TERVEYS, SAIRAUDET EIVÄT TULE HÄNELTÄ
– LUE SANAA, ERITYISESTI LUPAUKSIA
– KUUNTELE USKON JULISTUSTA UUDELLEEN JA UUDELLEEN
– LUE USKONHENKISIÄ KIRJOJA JA OPETUKSIA
– JULISTA TERVEYTTÄ ITSELLESI
– KÄSKE KIPUJA JA VIHOLLISTA VÄISTYMÄÄN JEESUKSEN NIMESSÄ
– PUHU VUORELLE JA USKO, ETTÄ SE VÄISTYY
– MUISTA ASEMASI JA AUKTORITEETTISI JEESUKSEN OMANA
– TIEDOSTA, ETTÄ RUUMIISI ON PYHÄN HENGEN TEMPPELI, EI SAIRASMAJA
– VIETÄ AIKAA HERRAN, PARANTAJAN SEURASSA RUKOILLEN JA KIITTÄEN
– VOIT MYÖS PYYTÄÄ RUKOUSTUKEA, JOLLOIN YHDESSÄ VETOATTE SANAN LUPAUKSIIN

Älä kerjää sitä, minkä Jumala on Sanassaan luvannut ja Jeesus Golgatalla ansainnut. Sinut on jo parannettu 2000 vuotta sitten. Älä jämähdä perinteisiin, väärään opetukseen, epäuskoiseen julistukseen, omiin tai toisten kokemuksiin, hurskasteluun, saatanan tai omiin syytöksiin.

Em lääkettä voit ottaa vastaan niin monta kertaa kuin haluat ja tarvitset. Jaa sitä muillekin. Puhu terveyttä eteenpäin. Ole siunattu Jeesuksen omana!