Saatanalla ei ole palleja

Se ei siis pysty lisääntymään. Ei tekemään uusia pikkupiruja. Eiköhän niitä ole jo muutenkin tarpeeksi. Se on henkiolento vailla kehoa. Ajatustoiminta sillä kyllä on. Tunteista päällimmäisenä taitaa olla silmitön viha.

Saatana on kateellinen. Se ei siedä ihmistä, joka luotiin Jumalan kuvaksi ja maailman hallitsijaksi. Se haluaa kalifiksi kalifin paikalle eli syrjäyttämään ihmisen. Siinä se onkin onnistunut varsin pitkälle…tai ainakin luulee onnistuneensa.

Mutta takaisin saatanan palleihin, joita sillä siis ei ole, Luojan kiitos!

Miksi miehellä on pallit ja naisella niihin sopivat pimpit? Toki tiedämme, seksi on elämän rikastuttaja. Mutta se on myös elämän tuottaja. Elämän! Tämä on se juttu. Saatana ei pysty luomaan elämää, sehän kylvää tuhoa ja kuolemaa miljoonalla tavalla. Ihminen luo elämää. Pallit on elämän lähde!

Seksi on niin väkevä voima, että ihminen rakastelee keskellä sotaakin!

Saatana ei pysty rakkauteen. Se ei koskaan näe rakkauden hedelmää, pientä lasta äitinsä rinnoilla ja isänsä vahvoilla käsivarsilla. Ei koskaan. Se näkee vain pimeää kuolemaa, jonka totaalinen kauheus sillä on vielä edessä.

Sodat, abortit, sairaudet, sukupuoliset vääristymät on sen pirullinen tapa tuhota elämää. Tuhota ihminen, Jumalan kuva, tuoda kärsimystä Jumalalle.
Jumala vastasi tähän hurjalla tavalla: tuli Pojassaan, Sanassaan maailmaan tekemään tyhjäksi perkeleen teot. Sinetti lyötiin ristillä verisen ja alastoman Jeesuksen huutaessa: SE ON TÄYTETTY. Lopputaistelut helvetissä ja ylösnousemus istumaan Isän oikealle puolelle.

Jeesus valtuutti ja vastuutti seuraajansa hoitamaan jatkotyöt. Perkele joutuu pakenemaan Kristuksen omia. Seurakunta taistelee voitosta käsin.

Elämä voittaa! Pallit voittavat munattoman perkeleen! Tämän luettuasi, hyvä veljeni, osaat arvostaa omia pallejasi uudella tavalla. Miehen ja naisen välinen avioliitto on saatanalle kauhistus. Mutta me pidämme kiinni siitä ja ELÄMÄSTÄ Luojan suunnitelmien mukaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.